VSV-konserni

Voima syntyy arvostuksesta ja lojaaliudesta

Voimahahmo-juttusarjassa tutustumme konsernimme arjen supersankareihin. Yksi heistä on VSV:llä käyttömiehenä työskentelevä Ari Saastamoinen. Aikaansaava kokenut konkari muun muassa kiertää ja lentää.

  • Täytyy myöntää, että yllätyin Voimahahmo-valinnasta. Totesin heti, että meidän firmasta löytyy aika monta Voimahahmoa. Tiimissämme jokainen on kovan luokan ammattilainen ja omalla osaamisalueellaan voimahahmo. Sitä kautta onnistumme yhdessä.

Laajassa työnkuvassaan Saastamoinen huolehtii muun muassa VSV:n kytkin- ja sähköasemien toiminnasta. Hän kiertää kerran kuukaudessa Uudessakaupungissa, Kalannissa, Laitilassa, Hinnerjoella, Raumalla ja Ihodessa sijaitsevat kohteet.

  • Kierroksilla varmistetaan toimintakunto tietyn kaavan mukaan, sekä tehdään säännöllisiä huoltoja ja tarvittaessa laajempia korjaustoimenpiteitä. Tämän lisäksi teen esimerkiksi kytkentöjä ja huolehdin varovoimakoneista.

Hän myös tarkastaa linjoja ilmasta dronen avulla aina tarpeiden mukaan.

  • Uusimmassa kaukolämpöpuolen dronessa on lämpökamera, jonka avulla pystymme havaitsemaan mahdollisia kaukolämpövuotoja. Parhaillaan on käynnissä laitetoimittajan kanssa prosessit erikoisluvista, joiden myötä saisimme lennättää droneja PRAS01-luvan mukaisesti myös ihmisten läheisyydessä.
"Meillä on rento, sopivanlaista huulenheittoa sisältävä henki."

Kun kaksoisveljet menivät sekaisin

Saastamoisen työura käynnistyi Uudenkaupungin sähkölaitoksella 1980-luvun puolivälissä. Tuolloin kaksivuotisesta ammattikoulusta sähköalan osaajaksi valmistunut nuori mies sai yhdessä kaksoisveljensä Karin kanssa opettajalta kehoituksen hakea laitokselle harjoittelijaksi.

  • Olimme ainoat, jotka tarttuivat tähän tarjoukseen. Siinä oli hieman sellaista painetta, sillä muut olivat jo kieltäytyneet ja opettaja totesi sen olevan noloa, mikäli kukaan ei sinne mene vaikka on pyydetty, Saastamoinen naurahtaa.

Tuota painostuksen alla tehtyä päätöstä ei ole tarvinnut katua vaikka vakituista työpaikkaa ei vielä tuolloin irronnut. Saastamoinen kävi armeijan ja työskenteli hetken kiinteistönhuoltoalalla, kunnes sähkölaitokselta tuli uusi kutsu.

  • He soittivat kotiini, kun olin Mikkelissä LVI-kurssilla. Äitini välitti minulle tiedon. Päätin hakea paikkaa ja lähetin pelkällä allekirjoituksellani varustetun paperin. Käskin kotipuolessa lisätä siihen tarvittavat tiedot.

Työt alkoivat 30. toukokuuta 1988 linja-asentajana. Ajan myötä tie vei kytkinasema- ja mittarointitehtäviin. Nykyisessä tehtävässään käyttömiehenä Saastamoinen on toiminut vuodesta 2009 lähtien.

  • Pitkästä kokemuksesta on etenkin se hyöty, että tunnen asemat todella tarkoin. Asentajapäivystäjiltä tulee iltaisin ja viikonloppuisin tiedusteluja esimerkiksi erilaisiin lukituksiin liittyen. Työstäni tekee mielekkään vaihtelevuus ja vapaus, jonka mukana tulee myös sopivasti vastuuta.

Myös 15 minuuttia nuorempi kaksoisveli Kari teki pitkän uran VSV:n ja Vertekin palveluksessa, kunnes muutti Turkuun. Veljesten yhdennäköisyys aiheutti hauskoja sattumuksia, joista yksi muistuu mieleen eräältä Pyhämaan-keikalta.

  • Menin harjoittelijan kanssa Lyökin kärjessä sijaitsevan mökin rakennustyömaalle laittamaan sähköjä. Päästessämme pihaan isäntä rupesi huutamaan täyttä kurkkua, että kaksi viikkoa ovat hommat seisoneet ja nyt vasta mies tulee jatkamaan.
  • Kerroin seisovani ensimmäistä kertaa tässä pihassa. Isäntä ei tätä uskonut, vaan haukkui minua valehtelijaksi. Jossain kohtaa harjoittelija ehdotti, että jos kyse onkin Karista, joka oli aiemmin käynyt tekemässä alueella pylväshommia. Lopulta isäntä uskoi tämän ja pyyteli kovasti anteeksi.

Kärppien mies geokätköilee

Saastamoinen työskentelee VSV:n teknisessä keskuksessa verkostopalvelussa. Vahva yhdessä tekemisen meininki takaa laadukkaan päivittäisen toiminnan.

  • Meillä on rento, sopivanlaista huulenheittoa sisältävä henki. Huumori kohdistuu tasapuolisesti kaikkiin, eikä mene koskaan henkilökohtaisuuksiin. Yhtenä esimerkkinä saan varmasti kuulla tästäkin haastattelusta jälkeenpäin, Saastamoinen naurahtaa.

Hän huomauttaa, ettei ole kertaakaan lähes 35-vuotisen työuransa aikana suunnittelut vaihtavansa työpaikkaa.

  • Meillä on hyvät edut aina työterveyshuollosta lähtien, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Viimeisimpänä saimme lahjaksi takit. Työnantaja välittää tekijöistään ja se osoitetaan monin tavoin.

Pielavedellä syntynyt Saastamoinen on asunut suurimman osan elämästään Uudessakaupungissa. Viimeiset noin kymmenen vuotta kotikaupunkina on ollut Raumalla.

  • Viihdyn Raumalla erittäin hyvin, tämä on mukavan kokoinen paikkakunta. Rauman Lukon miestä minusta ei saa, vaan kannatan Oulun Kärppiä. Kotoa löytyvät kaikki tämän viimeisen Liiga-jakson suomenmestaruus-lippalakit.

Viime vuosina geokätköily on vienyt ison osan hänen vapaa-ajastaan. Haastatteluhetkellä kätköjä on haettu yhteensä 12 029, joista viimeisin löytyi juuri ennen haastattelua.

  • Kätköillessä tulee liikuttua luonnossa ja käytyä paikoissa, joihin ei muuten tulisi mentyä. Nykyään pitää ajella jo pikkuteitä, sillä kaikki läntisen Suomen isojen teidän varrella olevat kätköt on jo haettu. Tosin ei niitä kätköjä auton ratista haeta, vaan esimerkiksi metsistä ja luontopoluilta. Samalla voi bongata lintuja tai sienestää.
"Viihdyn Raumalla erittäin hyvin, tämä on mukavan kokoinen paikkakunta"

Ajankohtaista

Saavutimme merkittäviä tuloksia turvallisuustyössä. Liukuvan 12 kuukauden tapaturmataajuus saavutti nollatason.

VSV-konserni toimii jälleen messujen pääyhteistyökumppanina.

Riitta Valavuon työpäivät eroavat toisistaan, harvoin tietää mitä päivä tuo mukanaan.

Laitilalainen Coreplast on yksi seudun merkittävistä toimijoista.

Uudessakaupungissa oli viime yönä keskijännitekaapelivika, joka aiheutti sähkönjakelukeskeytyksen noin 1500 asiakkaalle. Kaapelivika saatiin…