VSV-konserni

UJK kasvattaa ja liikuttaa

TEKSTI & KUVAT: Marko Östman

Uudenkaupungin Jää-Kotkat ry eli UJK on yksi alueen tärkeimmistä liikuttajista. Jääurheiluseuran toiminnassa on mukana lähes 300 lasta ja nuorta. Hyvät puitteet ja harrastusmahdollisuudet luodaan yhdessä vapaaehtoistyön, kaupungin ja kumppaneiden kanssa. VSV-konserni on mukana tukemassa seuran toimintaa.

Uudenkaupungin jäähallin kaukalon ovi aukeaa ja jäälle syöksyy toinen toistaan innokkaampia kiekkokoululaisia. Vaikka lajitaitojen kanssa ollaan vielä opintien alkuvaiheessa, näkee ilmeistä ja eleistä näkee, että ollaan lapsille tärkeän asian parissa.

Tästä jääurheiluharrastus useimmiten alkaa. UJK liikuttaa lapsia ja nuoria jääkiekon, ringeten ja taitoluistelun parissa. Eri ikäluokkien ryhmissä urheilee yhteensä yli 200 jääkiekkoilijaa, noin 50 ringettepelaaja ja noin 35 taitoluistelijaa.

  • Olemme kasvattajaseura, joka luo kaikenikäisille lapsille mahdollisuuden harrastaa, sekä kehittyä ja mennä eteenpäin kilpailumielessä. 3. divisioonassa pelaavassa edustusjoukkueessa on menossa kasvun vuodet. Täältä lähdetään usein myöhemmissä ikäluokissa Raumalle ja Turkuun, jääkiekkojaoksen valmennuspäällikkö Tom Nyberg taustoittaa.

Jokaisella joukkueella on kolme jääharjoitusta viikossa. Tämän lisäksi seura järjestää junioreille avoimen iltapäiväjäätoiminnan maanantaisin ja keskiviikkoisin, sekä seuran vetämän aamujään torstaisin ja taitojään lauantaisin. Yhteistyössä Viikaisten yläasteen ja kaupungin kanssa toteutetaan 7.-9.-luokkalaisten aamujäätoimintaa tiistaisin.

  • Jäälle pääsee oikeastaan niin paljon kuin haluaa. Halli on hyvällä käyttöasteella ja kaupunki mahdollistaa edulliset jäävuorot. Teemme yhteistyötä myös esimerkiksi Laitilan Jyskeen kanssa ja olemme yksi Rauman Lukon sateenvarjoseuroista.
Tom Nyberg (vas.) ja Henri Friberg.

Perheen yhteinen harrastus

Vertek Oy:llä tietoliikenneverkkojen projektipäällikkönä työskentelevälle Henri Fribergille jäähalli on tuttu paikka. Seitsemän pojan isä toimii apuvalmentajana UJK:n U13–14-joukkueessa. Pojista viisi pelaa jääkiekkoa, kaksi salibandya.

  • Illat ja viikonloput vierähtävät hallilla, mutta näen sen vain positiivisena asiana. Lapseni ovat liikunnallisia ja he viihtyvät tässä ympäristössä. Tämä on myös minulle itselleni tärkeä harrastus, sillä saan viettää tiiviisti aikaa kasvavien lasten kanssa, Friberg sanoo.

Lasten ajankäytöstä käydään nykyaikana paljon keskustelua. Urheiluseurat ovat tärkeässä roolissa opettamassa terveellisiä elämäntapoja, mutta myös ryhmässä toimimista ja sosiaalisia taitoja.

  • Hyvien puitteiden ja valmennuksen kautta mahdollistetaan oikeanlainen arki, jossa on yhteiset säännöt ja tavat toimia. Vaikka täällä tehdään töitä tosissaan, ei toiminta saa olla liian totista. Lapsilla tulee olla myös hauskaa, Friberg painottaa.

Toiminnan ydin on tiimityössä

Joukkuepeli korostuu kentällä ja sen ulkopuolella. Yksikään urheiluseura ei pyöri ilman vapaaehtoisia. Pelaajien vanhemmat tekevät tärkeää työtä esimerkiksi toimihenkilöinä ja talkoolaisina.

  • Kaikki lähtee vapaaehtoistyöstä. Sitoutuneet toimihenkilöt ja vanhemmat pelaavat tiiminä ja se on tällaisen toiminnan vahva ydin. Vanhemmille painotan kolmea tärkeää asiaa eli kuljeta, kustanna ja kannusta, Nyberg sanoo.

Yhtä tärkeitä hyvän arjen mahdollistajia ovat kumppanit. VSV-konserni tukee UJK:n eri ikäkausijoukkueita ja VSV-Energia on mukana jäähallissa laitamainoksella ja seuran kausijulkaisussa.

  • Kumppanien tuki mahdollistaa alueen lapsille ja nuorille edullisemman harrastuksen. Meillä kausimaksut ovat huomattavasti edullisemmat kuin monessa muussa kaupungissa. Muutoin nämäkin varat kerättäisiin vanhemmilta, ja näin viiden kiekkoilevan lapsen isänä puhuttaisiin aika suurista summista, Friberg pohtii.
  • Meillä on todennäköisesti Suomen halvimmat jäävuorot. Kaupunki ja paikalliset yritykset tukevat hienolla tavalla lasten ja nuorten hyvinvointia, Nyberg lisää.

Ja paras palkinto vanhemmille, toimihenkilöille ja kumppaneille löytyy jäältä. Jääharjoitusten ollessa käynnissä, näkyy kiekkokoululaisten ristikoiden takaa innosta hehkuvia silmiä, punaisia poskia ja leveitä hymyjä.

Ajankohtaista

Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään viikolla 41.

Laitilan toimipiste palvelee arkisin maanantaista perjantaihin klo 9 - 11 & 12 - 15.

Lämmityskausi käynnistyy yleensä, kun ulkolämpötila laskee +15 asteen alapuolelle

Hanke edistää alueellista sähköverkon kapasiteettia ja parantaa toimitusvarmuutta

Voimahahmo-juttusarjassa tutustumme konsernimme arjen supersankareihin.