VSV-konserni

Tulevaisuus on täällä – Laitilassa satsataan sähköautoiluun

Kunnat ovat edelläkävijöitä ja esimerkin näyttäjiä monessa asiassa. Yksi ajankohtainen aihe on sähköautoilu sekä siihen liittyvien infrastruktuurien kehittäminen. Laitilan kaupunki haluaa olla etulinjassa, kun entistä ympäristöystävällisemmät liikkumismuodot tulevat osaksi arkeamme.

Lämmin alkusyksyn auringonpaiste valaisee Laitilan kaupungintalon parkkialueen. Tekninen johtaja Mika Raula katselee tyytyväisenä keltaista Virta-logoilla varustettua Chago Pro-latauspistettä, johon on kiinnitetty lataukseen kaksi sähköautoa. Kolme vuotta sitten asennettu julkinen latauspiste, on ollut viime aikoina aktiivisessa käytössä.

  • Tiedostamme varsin hyvin, että sähköautoilu tulee olemaan meidän kaikkien tulevaisuuttamme ja tämä muutos alkaa pikkuhiljaa jo näkyä arjessa. Kaupungintalolla olevan latauspisteen käyttö, on ollut koko ajan nousujohteinen. Tätä nykyä siinä on käytännössä koko ajan jokin auto latauksessa. Tämä kertoo hyvin siitä, että tällaisella on selkeä tarve, Raula kertoo.
Laitilan kaupungin tekninen johtaja Mika Raula Chago Pro-latauslaitteen kanssa.

Kaupungintalon latauspiste oli Laitilan kaupungin ensimmäinen, toinen sijoitettiin Pähkinäpensaan päiväkodin parkkialueelle. Autoilun sähköistymiseen varautuminen ei kuitenkaan jää tähän, sillä Laitilan kaupunki teetti yhteistyössä VSV:n kanssa kesällä 2021 latauspisteiden katselmoinnin.

  • Olemme tehneet pitkään toimivaa ja tiivistä yhteistyötä VSV:n kanssa, joten ammattitaitoinen kumppani löytyi läheltä. Me halusimme kartoittaa laajemman käyttötarpeen ja saimme tähän heiltä erittäin hyvän ratkaisun.
     
  • Heiltä on tullut vuosien varrella hyviä ideoita ja tämä katselmointi oli hyvä esimerkki tällaisesta. Nappasin ideasta nopeasti kiinni ja he tekivät tarjouksen, jonka hyväksyttyäni suoritettiin katselmointi yhdellä kertaa useisiin kaupungin eri toimipisteisiin.

Laaja-alaista tietoa tarpeista

Katselmointi suoritettiin kahden päivän aikana kaupungin kahdeksaan kouluun, eli Kodjalaan, Soukaisiin, Suontakaan, Untamalaan, Itäkulmaan, Kappelinmäelle ja Varppeelle sekä samassa osoitteessa toimivaan lukioon. Tämän lisäksi katselmoitiin kaupungin molemmat päiväkodit, monitoimihalli, jäähalli, terveyskeskus ja kaupungintalo.

  • Katselmoinnissa tarkasteltiin ennen kaikkea käyttötarvetta ja kapasiteetin riittävyyttä sekä kehitystarpeita, kuten myös infrastruktuurin soveltuvuutta ja mahdollisia muutostarpeita. Saimme todella laaja-alaista tietoa monesta eri asiasta. Olennainen asia oli liittymien riittävyys, sillä luonnollisestihan sähkö on saatava tolpille, Raula toteaa.
     
  • Omalta kannaltani katsottuna katselmointi sujui erittäin hyvin. Kokonaisuus oli meille helppo, niin sanottu avaimet käteen -homma, sillä heidän ammattilaisensa suorittivat kohteiden katselmointityöt ja meiltä oli kiinteistöpuolen työntekijät huolehtimassa sisäänpääsyistä.

Katselmointien pohjalta VSV:n toimitti laitteiden asennustöistä tarjouksen. Tämän työn suorittaa VSV:n osaomistama sähkö- ja tietoliikennealan moniosaaja Vertek Oy. Parhaillaan Raulalla on työn alla vuoden 2021 talousbudjetti, johon kuuluvat olennaisena osana sähköautojen latauspisteet. Asiaa viedään aktiivisesti läpi VSV:n uusiutuvien energiaratkaisujen myynnistä vastaavan Juha Ahokkaan kanssa.

  • Sähköautojen latauspisteille ja asennustöille on suunnitteilla oma määräraha. Kuten mainittua, selkeä tarve on olemassa, mutta jokaiseen katselmoituun paikkaan emme tässä kohtaa latauspisteitä asenna, vaan katsomme sijainnit suurimpien käyttötarpeiden ja kustannustehokkuuden pohjalta.

Katselmointeja kaikille toimijoille

Sähköautoilu on tulevaisuuden liikennöintimuoto, joka tulee koskettamaan meistä jokaista lähivuosien aikana. Myös Raula on jo ehtinyt harkita siirtymistä ympäristöystävällisempään liikkumiseen.

  • Vaihdoin itse oman autoni noin kaksi kuukautta takaperin ja se oli vielä polttomoottorikäyttöinen, mutta uskon hyvin vahvasti, että se tulee olemaan lajiaan viimeinen minulla. Uskon, että seuraavana on vuorossa sähkö- tai ainakin hybridimallin auto, Raula pohtii.
     
  • Laitilan kaupungin ajoneuvokanta on työkonepainotteista, eli meillä on pääasiassa kuorma- ja pakettiautoja. Ostamme autot aina käytettyinä, joten esimerkiksi tästä syystä emme ole voineet siirtyä sähköautoiluun.

VSV suorittaa Vertek Oy:n kanssa katselmointeja myös muun muassa teollisuuteen, pk-yrityksiin, taloyhtiöihin sekä isännöitsijöiden toimeksiannoista. Vastaavia katselmointeja on tehty jo myös lähikunnissa, kuten Raumalla ja Mynämäellä. Seuraavaksi vuorossa on Uusikaupunki.

Laitilan kaupungilla on nyt latauspisteitä yhteensä kaksi: kaupungintalolla sekä vuonna 2019 valmistuneen Pähkinäpensaan päiväkodin pihalla, johon latauspiste asennettiin rakennusvaiheen yhteydessä. Moni saattaa miettiä, kenellä niitä on oikeus käyttää.

  • Pähkinäpensaan latauspiste on tarkoitettu henkilökunnan käyttöön ja kaupungintalon latauspiste kaikkien vapaaseen käyttöön. Sitä voi tällä hetkellä käyttää ilmaiseksi, mutta on selvää, että sähköautoilun ja sitä kautta lataustarpeiden kasvaessa, ne tulevat jossain kohtaa maksulliseksi. Tarkempaa aikataulua en osaa vielä sanoa. Katsomme tulevaisuuteen ja olemme oikealla tiellä, Raula sanoo.

(KUVAT JA TEKSTI: MARKO ÖSTMAN)

Ajankohtaista