VSV

VSV-konserni

Laitilan ja Uudenkaupungin kaukolämpöverkkojen vuotoja etsitään helikopterilla

Laitilassa ja Uudessakaupungissa voi lähipäivinä kuulua helikopterin ääntä öiseen aikaan. Helikopteri kuvaa kaukolämpöverkkoa lämpökameralla etsien mahdollisia lämpövuotoja. Kuvaukset suoritetaan 15.3.-19.3. välisenä aikana.

Helikopterilentoja tehdään auringonlaskun jälkeen, jolloin liikennettä kaduilla on vähän, eikä auringonpaiste haittaa lämpökameran toimintaa. Laitilassa kaukolämpöverkkoa on noin 25 km ja Uudessakaupungissa 65 km.

Kaukolämpöverkon luotettava toiminta, varsinkin talvella on tärkeää. VSV-Energia Oy ja Laitilan Lämpö seuraavat kaukolämpöverkoston kuntoa jatkuvasti ja tekevät kunnossapitosuunnitelmia vuosiksi eteenpäin. Helikopteria ja lämpökamerakuvausta käytetään tarpeen mukaan silloin kun verkoston vuotoja ei muulla tavoin ole löydetty.

  • Helikopterilentojen avulla kartoitamme kaukolämpöverkon mahdollisia riskikohtia ja piileviä vuotopaikkoja. Parhaassa tapauksessa viat ja niiden aiheuttamat laajemmat seuraukset saadaan korjattua ennen kuin ne näkyvät asiakkaillemme, kertoo liiketoimintajohtaja Mika Salo.

Pahoittelemme helikopterilentojen aiheuttamaa meluhaittaa kaupunkilaisille.

Lisätietoja:
Liiketoimintajohtaja
Mika Salo
050-5988 614

Ajankohtaista

Kesän Sylvi-myrsky aiheutti eilen tiistaina 8.8.2023 pahimmillaan noin 3500 asiakkaalle sähkönjakelukeskeytyksen. Suurimmalle osalle asiakkai…

Keskeytyksiä voi seurata häiriökarttapalvelustamme: https://keskeytyskartta.vsv.fi Sähköverkon vikailmoitusnumeromme on 02-850 6070. Kii…

Voimahahmo-juttusarjassa tutustumme konsernimme arjen supersankareihin.

Mitä toimenkuvaasi kuuluu? Päätehtävänäni on varmistaa, että Vertek Oy:n Rauman yksikössä kaikki asiat etenevät suunnitellusti. Työni sisä…

VSV-Energia Oy:n toimittaman lämmön hinta on ollut erittäin edullista ja vakaata vuodesta 2016 saakka. Lisäksi VSV-Energia Oy on lämmön hanki…

Puhelinpalvelumme avoinna juhannustorstaina 22.6.23 klo 8-15.

Vakka-Suomen Voima on kehittämässä uutta sähköistä asiointipalvelua ja tässä yhteydessä Vikailmoitus-appi on päätetty lopettaa. Käyttäjiä sil…