VSV-konserni

Laitilan Energiapäivän messut lauantaina 20.4. 10-16

Energiapäivä 2024 -messut keräävät jälleen  väkeä Laitilan jäähalliin huhtikuun 20. päivä. 

Seutukunnan monipuolisimmat energiamessut järjestää Lions Club Untamoinen. Messupäällikkönä toimii Sami Lohisto, joka on yksi yhdistyksen 25 jäsenestä.

  • Toimintamme päätarkoitus on auttaminen ja palveleminen. Meillä on kahdenlaisia aktiviteetteja, joista toinen on varojen kerääminen erilaisilla tempauksilla. Toinen tapa on palveluaktiviteettien kautta auttaa eri tahoja ja apua tarvitsevia, joista yhtenä esimerkkinä sotaveteraanit, Lohisto kertoo.

Lions Club on maailman suurin palvelujärjestö, johon kuuluu noin 47 000 paikallisjärjestöä ja 1,5 miljoonaa jäsentä noin 200 maassa. Suomessa Lionsklubeja on yhteensä 819, jotka ovat jakautuneet 14 alueelliseen piiriin. Kotimaassa jäseniä on yli 18 000. M-piirissä, johon myös Untamoinen kuuluu, heitä on noin 1500.

Vuoden 2023 messuilla VSV:n osastolle houkuteltiin kävijöitä onnenpyörällä.

Energiamessut on Lions Club Untamoisen pääaktiviteetti. Kaikki sai alkunsa 14 vuotta sitten, kun elettiin kylmää talvea ja moni mietti keinoja säästää energiaa. Klubin nykyinen presidentti Matti Salmila ehdotti messujen järjestämistä ajankohtaisella teemalla.

Energiamessujen pääyhteistyökumppaneina toimii VSV-konserni ja Laitilan kaupunki.

  • VSV on alueellisesti merkittävä tekijä, joka on monessa mukana. Heillä on messuilla aina iso rooli ja hieno osasto. Paikallisuus ja oman alueen hyvinvointi ovat sekä Lions Club Untamoiselle että VSV:lle tärkeitä arvoja.

Lohisto toteaa, että energia ja sen säästäminen ovat nyt samalla tavalla ajankohtaisia aiheita, kuin messujen alkuaikoina. 

  • Henkilökohtaisesti tykkään vaikuttaa ja olla mukana tämänkaltaisissa toimissa. Lionsklubi tarjoaa hyvää vastapainoa työlle ja samalla saan olla auttamassa alueen asukkaita, Pilkington Automotive Finland Oy:llä tehdaspäällikkönä työskentelevä Lohisto hymyilee.
Sami Lohisto toimii Energiapäivän messujen messupäällikkönä.

Ajankohtaista

Joulunpyhät tuovat muutoksia aukioloihimme.

LED-valojen pienempi sähkönkulutus on tehnyt kausivalaisemisesta edullisempaa.

Oivallinen palvelumme tarjoaa asiakkaillemme palvelua ajasta ja paikasta riippumatta.

Jatkossa, kun asiakkaan sähkösopimus on päättymässä ulosmuuttoon (tai tapahtuu sähkösopimuksen omistajan vaihdos) saa asiakas päättymisestä t…

Myrskyn aiheuttamia korjauksia tullaan silti vielä tekemään useita viikkoja