Kulissien takana: Päiväni kehityspäällikkönä

Vertek Oy:n kehityspäällikkönä toukokuun alussa aloittaneen Jere Herralan arjessa korostuvat järjestelmällisyys, tarkkuus ja monipuolinen ymmärrys tehtäväkentän asioista. Aiemmasta suunnittelu-, työnjohto- ja asennuskokemuksesta on runsaasti hyötyä nykyisessä työssä.

Jere Herrala työpisteensä äärellä

Jere Herrala on työskennellyt aiemmin Vertekin Uudenkaupungin toimipisteessä projektipäällikkönä, suunnittelijana ja verkostoasentajana.

KLO 5:30

Perheen tuorein tulokas eli alle vuoden ikäinen tytär määrittelee unirytmin. Hän herää, mutta nukahtaa uudelleen, joten jatkan itsekin vielä hetken unia.

KLO 6:30

Herään ja teen aamutoimet. Otan edellisenä iltana valmistamani tuorepuuron mukaan ja hyppään autoon. Vaimoni on parhaillaan vanhempainvapaalla, joten muu perhe jää kotiin nukkumaan.

KLO 7:00

Saavun Poraajantien toimistolle, jossa käynnistän tietokoneen ja otan kupin kahvia. Syön aamupuuron työpöydän ääressä ja vastailen saapuneisiin sähköposteihin. Tästä työpäivä lähtee hyvin käyntiin.

KLO 8:00

Koostan tarjousta sähköbussien latausasemasta. Kyseessä on laaja kokonaisuus, jossa on runsaasti bussien isojen akkujen vaatimuksiin ja tarpeisiin vastaavia isoja latauslaitteita. Tämän jälkeen selvittelen uuteen toiminnanohjausjärjestelmäämme liittyviä yksityiskohtia.

KLO 9:00

Käyn kahvitauolla vaihtamassa muiden kanssa viimeisimmät kuulumiset. Uuden työtehtävän myötä kahvihuone vaihtui, joskin se pysyi samassa rakennuksessa. Kahvin jälkeen käyn läpi eri toimittajien tarjouksia ja vertailen niiden sisältöjä.

Jere Herrala Vertekin kahvihuoneen pöydän ääressä kädessään kahvikuppi, etualalla työkaveri

Kehityspäällikkönä Jere Herralan arki pyörii paljon näyttöpäätteen äärellä ja palavereissa. Hän tekee Vertek Oy:n liiketoimintojen kehittämistä, ERP- ja Headpower-järjestelmien pääkäyttäjätehtäviä sekä tarjouslaskentaa.

KLO 11:00

Käymme porukalla lounaalla. Tämän päivän lounaspaikaksi valikoituu ravintola Wiku, jossa on erittäin hyvää friteerattua kanaa. Sen avulla jaksaa hyvin loppupäivän.

KLO 12:00

Lounaan jälkeen alkaa usein päivän kiireisimmät hetket. Iltapäivän aikana minulla on pari palaveria toiminnanohjausjärjestelmän toimittajan kanssa. Käymme läpi, mitä tarpeita meillä on ohjelmaan liittyen ja he tekevät sen pohjalta toimenpiteitä, joita minä vuorostani testailen käytännössä.

KLO 14:00

Iltapäiväkahvin jälkeen vuorossa on sisäinen tarjouslaskennan palaveri, jossa valmistellaan tarjousaineistoa asiakkaalle.

KLO 15:15

Työpäivä päättyy ja suuntaan hakemaan esikoista päiväkodista.

KLO 15:30

Iltapäivä menee lasten kanssa touhutessa. Omat myöhäisillan jalkapallotreenit kruunaavat päivän lämpimän alkukesän illan jo hämärtäessä.

Jere Herrala padelkentällä. Etualalla maila ja pallo.

Vapaa-ajallaan Herrala viihtyy perheensä ja liikunnallisten harrastusten parissa. Hän pelaa jalkapalloa Uudenkaupungin Pallokerhon edustusjoukkueessa ja käy pelaamassa padelia kavereidensa kanssa.


MITÄ TOIMENKUVAASI KUULUU?

Teen pääasiassa Vertek Oy:n liiketoimintojen kehittämistä, toimin ERP- ja Headpower-järjestelmien pääkäyttäjätehtävissä, ja teen tarjouslaskentaa. Työni vaatii järjestelmällisyyttä, tarkkuutta ja monipuolista ymmärrystä tehtäväkenttään liittyvistä asioista. Kaikki nämä korostuvat etenkin tarjouslaskennassa, jossa asiat on osattava muotoilla selkeästi niin, että vastapuolikin ymmärtää asiat mahdollisimman helposti.

TYÖN PARHAAT PUOLET?

Tässä työssä saa käyttää luovuutta ja olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Koska kyseessä on minulle uusi työtehtävä saan oppia koko ajan uutta ja hyödyntää monin tavoin myös olemassa olevaa, aiemmista tehtävistä kertynyttä tietotaitoa. Kokemuksen myötä tiedän, mitä mitkäkin asiat vaativat suunnittelupöydällä ja kentällä niin tekemisen, yksityiskohtien kuin aikataulujenkin osalta.

OMA TYÖHISTORIA

Aloitin työurani kiinteistöhuoltoalalla isäni yrityksessä muutamana kesänä. Ammattikouluaikana olin Vertekillä verkostotehtävissä, ja valmistuttuani olin reissuhommissa sähköasennustöissä Vantaalla ja Lahdessa. Armeijan jälkeen kävin autotehtaalla ajamassa trukkia ja tekemässä logistiikan kunnossapitotöitä. Vuodesta 2016 lähtien olen työskennellyt Vertekillä asennus-, suunnittelu-, työnjohto- ja kehitystehtävissä, sekä opiskellut työn ohessa sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriksi.

Seuraava
Seuraava

Muista kaapelinäyttö ennen kaivuutöiden aloittamista