VSV-konserni

Kaukolämpöverkon rakentaminen alkaa Kalannissa

Kalannin taajamassa aloitetaan kaukolämpöverkon rakentaminen toukokuun alussa. Uutta kaukolämpöverkkoa rakennetaan noin kilometri. Rakennustyöt alkavat Kalannin yläasteen edestä Hallitieltä.

Kaukolämpöverkkoon liitetään noin viisi uutta kaukolämpöasiakasta, muun muassa Kalannin kirkko ja Seurakuntakoti lämpenevät jatkossa uusiutuvalla kaukolämmöllä. Uusien asiakkaiden on edelleen mahdollista liittyä kaukolämpöverkkoon.

Kaukolämpöverkon rakentamisen kaivuutyöt urakoi Maanrakennus Esa Aaltonen Oy ja putkien hitsaukset ja eristykset urakoi TLT-Group Oy. Kaukolämpöverkon rakentaminen viimeistelytöineen on valmis heinäkuun loppuun mennessä.

Kaukolämpö on Suomen yleisin lämmitysmuoto. Lähes puolet kaikkien rakennusten tarvitsemasta lämmityksestä ja lämpimästä käyttövedestä tehdään kaukolämmöllä. Asiakkaat arvostavat kaukolämpöä kilpailukykyisen hinnan ja hyvien ominaisuuksien kuten toimitusvarmuuden ja helppokäyttöisyyden takia. Uudisrakennuksista n. 70 % valitsee kaukolämmön juuri edullisen hinnan ja hyvien ominaisuuksien vuoksi.

Kalannissa vuonna 2020 uusiutuvien lähteiden osuus kaukolämmön tuotannossa oli 97,5%. Kalannin kaukolämpö tuotetaan pääosin pelletillä.

Kaukolämpöverkon rakentamisen urakassa alitetaan Vehmaantie, jolloin osa Hallitien pyörätiestä on pois käytöstä toukokuun ajan. Tällöin kevytliikenne ohjataan turvallisesti opastettua vaihtoehtoista reittiä pitkin.

Lisätietoja:
Kaukolämpöinsinööri
Teemu Niittymäki
(02) 850 6704

Liiketoimintajohtaja
Mika Salo
(02) 850 6504

Ajankohtaista

Voimalinjojen aluskasvillisuutta raivataan säännöllisin väliajoin.

Työhön kuuluu asiakkaiden neuvominen monenlaisissa energia-asioissa ja välillä vaativienkin ongelmien ratkaiseminen.

Työtehtäviin kuuluvat mm. sähköverkon suunnittelu- ja dokumentointitehtävät Laitilassa.

Oivallinen palvelumme tarjoaa asiakkaillemme palvelua ajasta ja paikasta riippumatta.

LED-valojen pienempi sähkönkulutus on tehnyt kausivalaisemisesta edullisempaa.

Jatkossa, kun asiakkaan sähkösopimus on päättymässä ulosmuuttoon (tai tapahtuu sähkösopimuksen omistajan vaihdos) saa asiakas päättymisestä t…